Sivut

perjantai 26. joulukuuta 2014

Kylmäsavulohikakku (gluteeniton)


Minun joulukalenterini loppui 20. luukkuun, mutta johan siinäkin ehti ohjetta olla. Josko ensi vuonna ehtisi ihan aattoon asti päivittää.

Minun on jo pitkään tehnyt mieli kokeilla suolaista juustokakkua, ja nimenomaan kalaisaa sellaista. Joulunaikaan tämä kakku sopi erinomaisesti, mutta mielestäni loistava vaihtoehto myös vaikkapa kevään ja kesän valmistujaisjuhliin.


Kylmäsavulohikakku (gluteeniton)

Pohja:
170 g rainbow tummia gluteenittomia näkkileipiä
75 g voita
0,5 dl ruohosipulisilppua
0,75 dl vettä

Täyte:
400 g tuorejuustoa
2,5 dl vaahtoutuvaa kermaa
4 liivatelehteä
1 ruukkutilli
1 punasipuli
0,5 dl sitruunanmehua
300-350 g kylmäsavulohta
mustapippuria
suolaa

Koristeluun:
Mätiä
Ruohosipulia

1. Sulata voi.
2. Murskaa näkkileivät.
3. Sekoita voi, näkkileipämurut, ruohosipuli ja vesi tasaiseksi massaksi.
4. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painele näkkileipämassa vuoan pohjalle.
5. Nosta pohja jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat täytteen.
6. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
7. Pilko lohi, punasipuli ja tilli pieneksi silpuksi.
8. Notkista tuorejuustot haarukan avulla.
9. Vatkaa kerma vaahdoksi.
10. Sekoita kermavaahdon joukkoon tuorejuustot ja silputut aineet.
11. Kuumenna sitruunanmehu ja sulata liivatelehdet siihen.
12. Kaada sitruunanmehu ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen.
13. Mausta suolalla ja pippurilla.
14. Kaada täyte jääkaapissa olleen pohjan päälle ja nosta jääkaappiin jähmettymään mielellään yön ajaksi, mutta noin 4 tuntia riittää hyytymiseen.
15. Koristele hyytynyt kakku ruohosipulilla ja mädillä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti