Sivut

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Vaahtokarkkinen mansikkaleivos (gluteeniton) - vuoden 2014 mansikkaherkku?



Rakastan television leivontakilpailuohjelmia. Olen katsonut kaikki televisiosta näytetyt Britannia, Ruotsi, Tanska ja Suomi -versiot ohjelmasta " koko _______ leipoo". Sen lisäksi seuraan suurella innolla Britannian ja Suomen parhaiden leipomoiden metsästyksiä. Britannian molempien ohjelmien jossakin tuotantokaudessa leivottiin ranskalaista fraisier -kakkua. Ihastuin kakun ulkonäköön. Olen jo pitkään halunnut kokeilla simmoisen ulkonäön kakkua, ja nyt päätinkin hyödyntää pieniä sydänvuokiani ja tehdä siihen tyyliin leivoksia.  Samaan tyyliin on Tarukin taikakakut blogissaan koristellut mansikkarahkakakun.

Pohjaksi leivoksiin käytin ihan perinteistä kääretorttupohjaa, kuitenkin niin, että tein siitä tiikerisen sekoittamalla puolikkaaseen taikinaa kaakaojauhetta. Näin sain aikaan aika kivat kuviot leivosten pintaan.

Tämän voisi siis tehdä kakuksi aivan samaan tyyliin irtopohjavuokaan, mutta silloin täytyisi ehkä tehdä kaksi kääretorttupohjaa, jollei sitten kakun pohjaa kasaisi paloista? Ja täytteen tekisin tuplana.

Tämä leivos osallistuu vuoden 2014 mansikkaherkku -kilpailuun. Käyhän äänestämässä suosikkiasi täällä.


Vaahtokarkkinen mansikkaleivos (gluteeniton) (4kpl sydänvuokiin)

Pohja
4 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoa
2 tl leivinjauhetta
1 - 2 rkl kaakaojauhetta

Täyte:
90 g (väiski) vaahtokarkkeja
tilkka vettä
100 g tuorejuustoa
1,25 dl kermaa
1 tl vaniljasokeria
maun mukaan sokeria
Mansikoita

1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
2. Sekoita perunajauhot ja leivinjauhe keskenään.
3. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
4. Siivilöi jauhot munavaahtoon ja sekoittele varovasti, ettei ilmava rakenne mene rikki.
5. Ota noin puolet taikinasta toiseen kulhoon ja sekoita siihen kaakaojauhe.
6. Kaada tai laita esim. desin mitalla vuorotellen taikinoista leivinpaperilla peitetyn uunipellin keskelle vähän kerrallaan (tästä olisi pitänyt ottaa kuva, kun en osaa selittää :D ). Siis ikäänkuin ympyrä taikinaa, jonka keskelle aina laitetaan sitä toista taikinaa. Jos ei onnistu ihan niin ei haittaa. Tässä ei loppujen lopuksi haeta tasaista kuviota. Kun molemmat taikinat ovat kokonaan pellillä, kallistele peltiä varovasti, jotta taikina "täyttää" koko pellin.
7. Paista uunissa 8-10 min.
8. Jäähdytä pohja ja leikkaa siitä kahdeksan sydäntä vuoan avulla.
9. Leikkaa mansikoita viipaleiksi.
10. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto.
11. Sulata vaahtokarkit pienessä vesitilkassa kattilassa miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen.
12. Kaada sulanut vaahtokarkkimassa kermavaahdon sekaan ja mausta makusi mukaan sokereilla.
13. Laita vuokien pohjalle palat kääretorttua. Laita reunoille mansikkaviipaleita ja lusikoi täytettä keskelle. Laita päällimmäiseksi vielä kääretorttusydän.
14. Anna jähmettyä jääkaapissa mielellään yön yli.
15. Voit koristella leivosten pinnan halutessasi esim. mansikoilla ja kermavaahdolla, Minä tykkäsin, että leivos näytti kivalta näinkin yksinkertaisesti.



Minun vaahtokarkkimassani oli hieman vihertävää, koska käytin monivärisiä väiski vaahtokarkkeja. Käyttämällä valkoisia tai vaaleanpunaisia vaahtokarkkeja, saat massastakin erivärisen.


Tässä kuvassa näkyy kivasti tuo taikinan kaksivärisyys,
vaikkakin muuten on melko raffi-kuva.

Mansikoita voi reunakoristeiden lisäksi pilkkoa täytteen sekaan.

4 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä leivoksia! Teillä katsellaan ihan samat ohjelmat kuin meillä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. :)
      Noi on kovin koukuttavia nuo leivontakilpailuohjelmat. Ja niin ihanan inspiroivia.

      Poista
  2. Ai että kuinka herkullisilta vaikuttavat! :D Ja täytteessä vielä vaahtokarkkeja, nam! Se on kyllä "paha" juttu katsoa noita leivontaohjelmia, koska saan niistä aina kaikkea uutta ideaa ja tekolista on jo ennestään niin pitkä ettei kaikkea ehdi vain millään testaamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nämä toimivat :) Vaahtokarkki toimii ihanana liivatteena tässä. Oon usein tehny juustokakkuja samalla systeemillä, mutten oo koskaan saanu kuvaa kokonaisesta kakusta, ku menny parempiin suihin niin nopeaan.

      Sama juttu tuon tekolistan kanssa mullakin. Ja tällä viikolla tulee taas yks ohjelman inspiroima kokeilu :

      Poista