Sivut

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Kauraisa peltileipä

Käteni on kantoliinassa 18.6. asti, koska olkapääni päätti tipahtaa 10 senttiä normaalia paikkaansa alemmas. Se ei kuitenkaan estä minua leipomasta, ja tämä peltileipä onnistui kätevästi 1,5 kätisenäkin.


Kauraisa peltileipä

6 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa
1 rkl ruokokidesokeria
2 tl suolaa
noin 0,5 dl oliiviöljyä
n. 3,5 dl kaurahiutaleita
n.  1 dl sokerijuurikaskuitua
n. 0,5 dl pellavansiemenrouhetta
n. 5 dl vehnäjauhoja

1. Lämmitä maito reilusti kädenlämpöiseksi.
2. Lisää maitoon kaurahiutaleet, sokerijuurikaskuitu, pellavansiemenrouhe, suola ja sokeri. Anna turvota hetki.
3. Sekoita hiiva noin puoleen vehnäjauhoista. Sekoita taikinakoukkuja apuna käyttäen maidon sekaan.
4. Lisää öljy ja loput jauhot ja sekoittele taikinakoukkujen avulla muutamia minuutteja. Taikina saa jäädä löysäksi, mutta jos tuntuu, niin lisää hiukan jauhoja.
5. Ripottele pinnalle vähäm jauhoja, peitä liinalla ja anna kohota 0,5 - 1 tunti.
6. Kumoa taikina leivinpaperilla peitetylle uunipellille ja taputtele tasaiseksi.
7. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen, ja anna leivän kohota vielä tuo aika.
8. Voitele vedellä - reilulla kädellä, ja ripottele pinnalle kaurahiutaleita.
9. Paista uunissa noin 20 min.
10. Leikkaa paloiksi veitsellä tai taikinapyörällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti