Sivut

perjantai 15. elokuuta 2014

Punaherukkapiiras (gluteeniton)


Rakastan marjoja. Kaikkia. Ihan kaikkia. Myös marjojen kerääminen on mukavaa puuhaa. Niin kauan, kun seurana ei ole kammottavaakin kammottavammat hyönteiset - ampiaiset. Pelkään kyseisiä hyönteisiä aivan hysteerisen paljon, ja nämä öttiäiset tekivät tämän vuoden punaherukoiden, karviaisten ja mustaviinimarjojen keräämisestä äärimmäisen epämiellyttävää. Pensaat olivat pullollaan punaisia viinimarjoja - mutta minä sain haalittua kasaan vain muutaman hassun litran - nekin puoliksi äitini keräämiä. Sen verran kuitenkin niitä marjoja sai, että muutaman piirakan niistä saa pyöräytettyä. Tämän vuoden ensimmäinen piirakka oli tällainen. Pohjana kokeilin kauramurotaikinaa. Aika kiva :)

Punaherukkapiiras (gluteeniton)

Pohja:
100 g huoneenlämpöistä voita
0,5 dl sokeria
1 kananmuna
1 dl kaurahiutaleita (gluteenittomia)
1,5 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Täyte:
5 dl punaherukoita
1 prk (200g) kermaviiliä
1 kananmuna
3 tl vaniljasokeria
0,5 dl sokeria

1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
2. Voitele piirasvuoka.
3. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään.
4. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
5. Vatkaa voi-vaahdon sekaan kananmuna.
6. Lisää kuivat aineet ja sekoita taikinaksi.
7. Painele vuoan pohjalle ja reunoille.
8. Laita pohjan päälle paino (esim. herneitä leivinpaperin päällä tai foliota), jottei pohja turhaan liikoja kohoile tai reunat tipu (itse tämän unohdin - amatöörivirhe :( )
9. Esipaista pohjaa noin 10 min.
10. Sekoita kermaviili, muna, sokerit keskenään.
11. Levitä marjat esipaistetun pohjalle ja kaada kermaviiliseos päälle. Levittele tasaiseksi kerrokseksi.
12. Paista uunin alaosassa vielä noin 20-25 min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti