Sivut

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Suklaaton suklaakakku (gluteeniton)

Kiitos työkaverini vaimon, sain käsiini Sara La Fountainin ihanan suklaakakun ohjeen. Kakussa ei kuitenkaan suklaata ole lainkaan, joten nimesin kakun uudelleen. Ja tein siitä gluteenittoman ja hieman muodollisesti muokatun oman ohjeeni.

Toinen ohjeen kakuistani


Suklaaton suklaakakku (gluteeniton)
5 dl sokeria
4,5 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
2 dl tummaa kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
2 kananmunaa
1,5 dl öljyä
2,5 dl maitoa
ripaus vaniljasokeria
2,5 dl keitettyä vettä

täyte ja kuorrutus:
1,5 dl sulatetttua voita
2 dl tummaa kaakaojauhetta
6 dl tomusokeria
1 prk (200g) maustamatonta tuorejuustoa
ripaus vaniljasokeria
1 dl maitoa

1. Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen
2. Sekoita kuivat aineet keskenään
3. Lisää joukkoon munat, maito ja öljy ja sekoita sähkövatkaimella noin 2 minuutin ajan.
4. Vatkaa joukkoon keitetty vesi. (taikina on löysää)
5. Alkuperäinen ohje sanoo: jaa taikina kolmeen kakkuvuokaan. (mutta koska mulla ei ollut kolmea samankokoista vuokaa, levitin taikinan uunipellille. Ja uunista oton jälkeen leikkasin kuuteeen yhtä isoon palaan ja tein kaksi kakkua.)
6. paista noin 35-40 min, kunnes kakku on kypsää.

7. Jäähdytä pohjat. ja tee kuorrutus
8. Sekoita sähkövatkaimella sulatettu voi, kaakao, tomusokeri, tuorejuusto ja vaniljasokeri hyvin sekaisin.
9. Lisää maito ja sekoita tasaiseksi.
10. Kokoa kakku. Kolmikerroksinen kakku, ja kahteen väliin sekä päälle täytettä.

Kakkupala kaksi päivää kakun teon jälkeen. Ja hyvää on edelleen.

Lauantaina 16.11.13 oli täällä Helsingissä myös suklaamessut. Käväisin siellä ja myynnissä oli myös leipomistarvikkeita. Kuten mm. säädettävä suorakulmion mallinen reunavuoka. Empä voinut olla miettimättä kuinka paljon paremman näköinen ja vähemmän vino tästä kakusta olisi tullut, jos olisin sen päässyt moisen reunavuoan avulla kasaamaan. Täytynee kirjottaa joulupukille, jos semmottisen vuoan mulle tois. Mut mitäpä jos en ookkaan ollu riittävän kiltti?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti