Sivut

torstai 14. heinäkuuta 2016

Muhevan mehevä gluteeniton tiikerikakku

Tällä ohjeella tulee isohko kakku, eli saa olla iso vuoka.

Tämä kakku oli mielettömän mehevää, eikä sitä olisi erottanut vehnäjauhoversiosta millään, jollei olisi tiennyt. Isänikin kommentoi kakkua näin: "Olipas hyvän makuista ja rakententeista, ihan kuin oikea tiikerikakku. Mistään ei tuota gluteenitonta huomannut."

Vanhempani antoivat minun ja mieheni viettää juhannuksen kesämökillämme, ja siitä halusin jotenkin heitä kiittää. Kyselin, että olisikos jotakin leivonaista, mitä heille voisin leipoa, ja isäni pyysi tiikerikakkua. Hyvä, että pyysi. En ollut tiikerikakkua koskaan ennen tehnyt gluteenittomana, ja ylipäätään en ollut varmaan 15 vuoteen leiponut tiikerikakkua. Nyt kun asiaa mietin, niin en ymmärrä, että miksen. Tiikerikakkuhan on herkkua! Lapsena meillä oli melko useinkin tiikerikakkua, kun äitini kanssa leivottiin. 

(Ja tiedän siis, että tämä oli herkkua, koska varastin kakusta palan meille mökillekin :) )


Muhevan mehevä gluteeniton tiikerikakku

300g voita
3,75 dl sokeria
4 munaa
6 dl gluteenitonta jauhoseosta (käytin tällä kertaa sunnuntain, semper fin mix varmasti toimii myös)
1,5 tl leivinjauhetta
2 dl flora kuohua (tavan kuohukerma käynee)
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl vetta

vuokaan
voita
gluteenitonta jauhoseosta

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
2. Voitele vuoka ja jauhota se gluteenittomilla jauhoilla.
3. Sekoita jauhoseos ja leivinjauhe keskenään.
4. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi.
5. Lisää munat yksitellen samalla vatkaten.
6. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja viimeisenä kuohu.
7. Ota erilliseen astiaan noin 1/3 taikinasta ja sekoita siihen kaakaojauhe ja vesi.
8. Mätä vuokaan ensin noin puolet vaaleasta taikinasta, tasoita pinta. Lisää sitten tumma taikina, ja viimeisenä loput vaaleasta. Pyörittele haarukalla taikinaa, jotta saat kivannäköiset raidat. (mulla tummaa tuli vähän liikaa suhteessa vaaleaan, niin sitä jäi pikkukerros vielä ihan päällimmäiseksikin).
9. Paista uunissa noin 65-80 minuuttia. Riippuu hyvin paljon uunista. Tarkkaile, ettei kakku pala, ja tarkista tikulla millloin kakku on kypsä.








5 kommenttia:

  1. Sunnuntain gluteeniton ei sovi henkilöille, esim.joilla on luontaisesti gluteeniton ruokavalio. Kannattaa tutkia jauhopussin sisältö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kai niin missään väittänytkään että sopisi? Tämä on kyllä minulla tiedossa ja jossakin päivityksessä olen tämän maininnutkin.
      Käytän pääasiassa nykyään semperin Fin mixiä, mutta tätä kakkua en leiponut kotonani, ja siellä missä tein, oli käytössä sunnuntain jauhoseos.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Sitä se kyllä olikin. Ihanaa, jos se välittyy kuvastakin.

      Poista
  3. Eihän tässä mennyt kuin vajaat 50 vuotta, jotta löysin ihanan tiikerikakkureseptin. Kiitos siitä. Laitoin lisäksi 1 rkl psylliumia ja vaaleaan osaan yhden sitruunan kuoren. Kaiken lisäksi tämä on gluteeniton. Nehän eivät yleensä maistu kuin kuivalta pupellukselta.

    VastaaPoista