Sivut

maanantai 14. marraskuuta 2016

Vegaanista ja gluteenitonta kinderpiirakkaa konsertin väliajalle


Nostan tähän erään reseptini keväältä. Nämä kun sopivat varsin oivasti lähestyvään joulunaikaankin. Ovat helppoja (paloiksi leikkaamista lukuunottamatta) ja sopii hyvin moneen erityisruokavalioon, muttei tarvitsi mitään erikoisaineita.

Leivoin näitä eilisen isänpäiväkonsertin väliaikakahveille, ja kivasti tekivät siellä kauppansa.


Pinnan koristeluun käytetyn riisimaitovalkosuklaankin voi joko jättää kokonaan pois, tai korvata esim.vesi-tomusokeri -seoksella. Varsinkin jos vesi-tomusokerikuorrutetta käyttää, niin suosittelen ensin leikkaamaan levyn annospaloiksi ja vasta sitten tekemään viimeisin silauksen raidoilla.




Täällä ohje, ,johon tein keväästä kaksi päivitystä. Vähensin paistoaikaa, ja lisäsin ohjeeseen käyttämäni vuoan koon. :)

Käytin riisimaitovalkosuklaan ja täytteen värjäämiseen Wiltonin vihreää pastaväriä.



2 kommenttia: