Sivut

torstai 1. toukokuuta 2014

Munkkipossuja ja donitseja



En mie vaan osaa olla leipomati, vaikken ite voikkaan ny syödä näitä.

Vappu innoitti mut tekemään munkkiloita ja donitseja. Donitsitkin tein munkkitaikinalla.


Perustaikina:
2,5 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa
0,75 dl sokeria
0,5 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1,5 tl kardemummaa
1 muna
noin 7 dl vehnäjauhoja
75-85 g voita

Paistamiseen: öljyä

Munkkeihin väliin esim. omenahilloa, niinku näin mun possuissa on.

Donitsin kuorruttamiseen:
suklaata
tomusokeria
vettä

1. Lämmitä maito.
2. Sekoita maidon sekaan suola, sokeri, vaniljasokeri, kardemumma ja muna.
3. Sekoita kuivahiiva pieneen osaan jauhoja ja alusta taikinaan.
4. Lisää jauhoja ja alusta taikinaa, lisää loppuvaiheessa pehmeä voi, ja vaivaa taikina tasaiseksi. Taikina saa jäädä hieman löysäksi.
5. Kohota taikinaa noin 30-40min.
6. Leivo taikinasta haluamiasi tuotteita:
    Munkkipossut: Kauli takina soikioksi, voitele reunat munalla, laita haluamaasi täytettä toiseen puoleen taikina levyä. Taita toinen reuna päälle, ja purista reunat yhteen. Muotoile possulle sorkat, ja laita kohoaman hieman öljytyn leivinpaperin päälle.
   Donitsit: Tee taikinasta pikkupullia, ja laita kohoamaan. Kohoamisen jälkeen jonkun kapean muotin avulla poista sisus, jotta saat pullasta renkaan. Sisuksista saa kivoja pikkumunkkeja.
7. Lämmitä öljy (170-180 asteeseen, kun vaalea leipäpala paistuu öljyssä parissa minuutissa rapeaksi, on öljy sopivan lämpöistä).
8. Paista muutama munkki kerrallaan. Kääntele munkkeja välillä paiston aikana.
9. Nosta kypsät munkit öljystä talouspaperin päälle, jotta liika öljy valuu pois.
10. Munkkipossut kieritellään sokerissa, ja donitsien annetaan jäähtyä kunnolla, ja sitten valmistetaan kuorrutus: Sulata suklaata, lisää tomusokeria, ja lisää vettä niin, että kuorrutteesta tulee tasainen ja sopivan löysä. Kasta donitsit kuorrutteeseen ja anna kuivua leivinpaperin päällä jokunen tovi.

Donitsien sisukset
Tummasuklaakuorrutteiset donitsit

Valkosuklaakuorrutteiset donitsit

Omenahillolla täytetyt munkkipossut






4 kommenttia:

  1. Ihan sattumalta löysin tänne. Täällä on ihania reseptejä ja kuvia. Olen päättänyt olla tämän kuukauden pulla ja karkki lakossa ja näitä kun katsoo, niin vesi tulee kielelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei oo pulla- ja karkkilakossa helppoa :) ja tervetuloa uudemmankin kerran.

      Ja kiitos :)

      Poista
  2. Ei se ole ihan helppoa olla leipomatta... itsellä tuo ainakin teettää vaikeuksia ;D
    Tulin ilmoittamaan, että voitit arvonnan blogissani! Onnea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei onnistu leipomatauko pidemmän päälle.

      Kiitos. Ja näin karhufanina olen kyllä äärimmäisen onnellinen voitosta :)

      Poista