Sivut

perjantai 1. toukokuuta 2015

Vappubrunssi

Tänä vuonna halusin kokeilla tehdä vappubrunssin.


Törmäsin kinuskikissan blogissa tippaleipäkakkuun. Idea oli hauska. Täytteen päätin laittaa hieman uusiksi. Lisäksi tein tippaleivät yhdellä gluteenittomalla ohjeella, jota en muuten tule koskaan tässä blogissa jakamaan. Ei toiminut. Tai todennäköisesti minä en vaan osannut. Ohjeessa tuskin oli vikaa. Täytyy testata jotakin muuta ohjetta. Mutta täytteenä on kermaa ja vaniljatuorejuustoa sekä itsetehtyä limecurdia, ja näiden lisäksi mustikoita.




Pikkuveljellläni on ylioppilasjuhlat tänä keväänä, ja niitä silmällä pitäen kokeilin meidän vappubrunssiin myös lohivoileipäkakkua.








Lohivoileipäkakun leivistä jäi reunat yli ja niistä reunapaloista tein uunissa valkosipulisia krutonkeja vuohenjuustosalaatin kaveriksi.



Näiden lisäksi vappubrunssipöydästämme löytyi nakkeja ja perunasalaattia, sekä perunalastuja kera kolmen erilaisen dipin.

Juomana kuohuviiniä ja itsetehtyä limesimaa, sekä vettä ja kahvia. Tuosta makeasta Gancia Asti kuohuviinistä on tullut meidän vakio. Se on varsinkin avomieheni lempparia.



Vappubrunssin ohjeita tulen kirjoittelemaan tässä kevään aikana.


 Ihanaa vapunaikaa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti