Sivut

torstai 4. kesäkuuta 2015

Yo-juhlat



Viime lauantaina oli pikkuveljeni yo-juhlat.

Tarjolla juhlissa oli kahdenlaista voileipäkakkua. Äitini bravuuria, jonka ohjeen tulen julkaisemaan tässä kesän aikana, sekä lohikakkua, jonka ohje löytyy jo blogistani täältä. Lohikakun tein tällä kertaa pyöreänä, ja noin1,5 kertaisena. Täytteeseen lisäsin lisäksi sitruunanmehua. Koristeena lohiruusukkeita ja kurkkulehtiä. Kurkunleikkausohjeen löysin täältä.



Suolaisella puolella voileipäkakkujen lisäksi oli lepuskarullia, joihin ohje löytyy blogistani täältä. Ohjeen mukaan tehtyjen rullien lisäksi tein toisen pellillisen lepuska/rieskarullia isoa veljeäni ajatellen, joka ei voi sietää tuorejuustoa, rahkaa tai kreemejä. Ja laitoin rieskarullan väliin vain salaatinlehtiä, paprikaa, pepperonimakkaraa ja kaiservurstia. Näin toisesta rullasta tuli myös maidoton.



Kakuksi tein possukakun ylioppilaslakilla. Kakussa oli mehevä suklaakakkupohja sekä cookies&cream -kakkupohja. Täytteenä cookies&cream. Ohjeen tähänkin tulen julkaisemaan myöhemmin.

Lisäksi makeana oli voisilmäpullia ja korvapuusteja, peruspullaohjeella tehtynä (ohje) ja sitruuna-konjakkikakkua, johon ohje tulee myös myöhemmin. Tein macaronseja suklaatäytteellä ja sitruunatäytteellä, sekä kokeilin valkosuklaa-tummasuklaa-vaahtokarkkicookieita, joiden ihanan ohjeen jaan myös myöhemmin :)

Keksejä

Mokkapalat ovat veljieni superherkkua, joten myös niitä löytyi pöydästä. Minttuisina versioina. Ohje täällä.  Ja rakastamiani keksejä - wilhelmiinoja, joiden ohjeen löydät täältä. Lisäksi tein perusmurotaikinapikkuleipiä koiramuotilla, joihin ohjeen löysin marsipaaniunelmia-blogista -täältä.

Pullaa, mokkapaloja ja sitruuna-konjakkikakkua
Juhlat olivat oikein onnistuneet ja leivonnaisetkin maistuivat, niin itselleni kuin vieraillekin :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti