Sivut

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Mintun ja viskin makuiset riisimuromakeiset

kookosrasvaa, tomusokeria, kaakaojauhetta ja riisimuroja. Niillä syntyi yksi lapsuuden herkuistani. Meillä oli kausi isoveljeni kanssa, jolloin näitä herkkuja teimme hyvinkin tiheään tahtiin. Olen perusohjeen näihin riisimuromakeisiin kirjoittanut tänne blogiini jo aiemmin.Se löytyy täältä.

Perjantaina jääkaappia siivotessa huomasin, että kookosrasvani parasta ennen päiväys läheni uhkaavasti, joten jotain oli tehtävä. Päädyin tekeään näitä herkkuja, mutta tällä kertaa maustoin niitä.

Tein massan ensin perusohjeen mukaan, jonka sitten jaoin kahteen kippoon. Toiseen lisäsin noin 1,5 tl piparminttuaromia ja toiseen noin 1,5 rkl jack daniels viskiä. Ja sitten vain jaoin massan muffinivuokiin ja koristelin koristerakein. Viskiversiot olivat hieman hajoavaisempia, mutta pysyväit kuitenkin kasassa ihan ok :)




Mintun ja viskin makuiset riisimuromakeiset

10 dl riisimuroja
125 g kookosrasvaa
2,5 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
0,75 dl tummaa kaakaojauhetta
1,5 tl piparminttuaromia
1,5 - 2 rkl viskiä
koristerakeita

1. Sulata kookosrasva.
2. Siivilöi kaakao ja tomusokeri rasvan sekaan, lisää myös vaniljasokeri. Sekoita.
3. Mittaa kulhoon riisimurot ja kaada kookosrasvaseos päälle. Sekoita.
4.  Jaa massa kahteen osaan ja mausta toinen puolikas viskillä ja toinen piparminttuaromilla.
5. Jaa muffinivuokiin ja koristele. Kylmennä jääkaapissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti