Täyte yleisesti ottaen kannattanee tehdä puuroriisiin, mutta meillä ei semmoista leivontahimon syttymisen aikaan ollut, niin käytin risottoriisiä. Hyvin toimi sekin :)
Pellillinen lihapiirakkaa
Pohja:
2,5 dl maitoa
0,5 pss kuivahiivaa
2,5 dl kaurahiutaleita
noin 5 dl vehnäjauhoja
1 rkl kide ruokosokeri
1 tl suolaa
100g voita
Täyte:
400 g jauhelihaa
1,5 dl risottoriisiä (+ vettä keittämiseen)
3 kananmunaa
1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
mausteita (suolaa, pippuriseosta, aromisuolaa)
Voiteluun kananmuna
1. Lämmitä maito reilusti kädenlämpöiseksi.
2. Sekoita joukkoon suola, sokeri, kaurahiutaleet.
3. Sekoita kuivahiiva muutamaan desiin jauhoja ja alusta taikinaan.
4. Vaivaa taikinaa ja lisää jauhoja vähitellen. Lisää loppuvaiheessa huoneenlämpöinen voi.
5. Peitä liinalla ja nosta kohoamaan lämpimään paikkaan. laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
6. Valmista täyte paistamalla jauheliha sipulin ja valkosipulin kanssa. Mausta. Keitä riisi kypsäksi. Sekoita riisi ja jauheliha keskenään.
7. Keitä kananmunat, ja muussaa kypsät kananmunat karkeaksi haarukalla.
8. Ota kohonnut taikina ja jaa se kahteen eri suureen osaan. Noin puoliksi kuitenkin ;)
9. Kauli isompi paloista uunipellin kokoiseksi levyksi ja nosta leivinpaperilla peitetylle uunipellille.
10. Levitä taikinalevyn päälle jauheliha-riisi -seos (jätä reunoihin tyhjää tilaa) ja ripottele sen päälle keitetyt kananmunat.
11. Kauli toinen taikinapala levyksi ja nosta täytteen päälle. Taittele pohjan reunat kansilevyn päälle ja painele kunnolla kiinni.
12. Voitele kananmunalla ja pistele haarukalla reikiä.
13. Paista uunissa 200 asteessa puoli tuntia alimmalla ritilätasolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti