Sivut

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Valkosuklaajuustokakku mutakakkumaisella pohjalla (g, munaton) ilman liivatetta

Ihana mutakakkumainen kunnon suklaisen oloinen pohja ja ihanan tuhti valkosuklaajuustokakkutäyte. Päälle vielä tuoreita marjoja - aaa että!
Marjoja kannattaa varata tarjoilun yhteyteen reilusti, sillä ne sopiat erinomaisesti raikkaaksi lisäksi tälle kakulle.

Pohjana käytin vegaanisen kinderpiirakka -ohjeeni pohjaa.




Valkosuklaajuustokakku mutakakkumaisella pohjalla (g, munaton)

Pohja
2 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta (semper fin mix on myös vehnätön)
noin 1,5 dl sokeria
vähän suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1,5 rkl tummaa kaakaojauhetta
25 g (rapsi)öljyä (vähän reilu 0,5 dl)
vähän vajaa 1,5 dl vettä

Täyte
400 g tuorejuustoa
4 dl kermaa
350 g valkosuklaata
(vaniljasokeria)

Koristeeksi tuoreita marjoja.

1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja vuoraa 22 senttisen irtoreunavuoan pohja leivinpaperilla ja öljyä reunat.
2. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
3. Sekoita joukkoon öljy ja vesi.
4. Kaada vuokaan, ja paista noin 10-15 min. saa jäädä mieluummin vähän raa'aksi, kuin paistua ylikypsäksi. Jäähdytä.
5. Vatkaa kerma vaahdoksi, ja vatkaa sitten tuorejuusto sekaan.
6. Sulata valkosuklaa ja kaada tuorejuustomassan sekaan ohuena nauhana samalla sekoittaen. Jos sulattaessa suklaasta tuli kuumaa, anna sen jäähtyä ennen massaan lisäämistä. (lisää tässä kohtaa halutessasi vaniljasokeria)
7. Kaada massa jäähtyneen pohjan päälle, ja tasoita pinta (tai tee siihen kuvioita, kuten minä tein).
8. Siirrä jääkaappiin ja anna jähmettyä vähintään 3 tuntia.
9. Koristele tuoreilla marjoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti